Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
nuorisokeskus-marttinen-nuorisoryhma-tunnelmakuvia-19.jpg
 
 

Ajankohtaista

12.12.2018

Marttinen ja nuorisokeskusverkosto 25 vuotta

Marttinen ja nuorisokeskusverkosto 25 vuotta
Tänään julkaisemme vielä yhden tervehdyksen ja se tulee Merikanto-opistolta, alueelliselta yhteistyökumppanilta ja aktiiiviselta toimijalta alueella.

Tällä sivulla voit myös katsoa myös aiemmin julkaistut tervehdykset Piispalasta Kannonkoskelta ja Villa Elbasta Kokkolasta! Sivulla näet myös nuorisoasiainneuvos Olli Saarelan, kansanedustaja Arto Pirttilahden ja ylitarkastaja Päivi Pienmäki-Jylhän AVI:lta ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Juhani Viidan tervehdykset.25-vuotiaalle Marttiselle.


Nuorisokeskus Marttinen perustettiin 1993 eli 25 vuotta sitten. Lähtölaukaus nuorisokeskusverkoston perustamiseen tuli Helsingin ETY-kokouksessa 1975 ja jo vuonna 1980 Virtain keskushanke hyväksyttiin valtakunnalliseksi toteuttamiskohteeksi. Viralliset avajaiset pidettiin kuitenkin vasta 25 vuotta sitten 12.12.1993.

Merikanto-opiston, alueellisen yhteistyökumppanin ja alueen aktiiivisen toimijan tervehdys.


Nuorisokeskus Piispala lähetti flossaavat tervehdyksensä Kannonkosken maisemista.

Nuorisokeskus Villa Elba sijaitsee läntisellä rannikollamme merenrantamaisemissa! Käykäähän tutustumassa!

Nuorisokeskus Marttisella on myös useita pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita lähialueelta. Tänään julkaisemme monipuolisen esiintyjän ja toimijan Juhani Viidan tervehdyksen Marttiselle.


Ylitarjastaja Päivi Pienmäki-Jylhä lähettää Aluehallintoviraston, AVI:n tervehdyksen. Avi on yksi tärkeistä yhteistyökumppaneista Marttiselle.



Kansanedustaja Arto Pirttilahti lähettää tervehdyksensä omalta työpaikaltaan, missä on myös vaikutettu ja vaikutetaan asioihin, jotka koskevat nuoria että myös Marttista.

Kuuntele mitä näistä alkuvaiheista on nuorisoasiainneuvos Olli Saarelalla sanottavaa!


Joulukuussa Galleria Virinässä nähtävillä näyttely Nuorisokeskus Marttisen historiasta.

 
 
 
 
Sivua päivitetty: 26.03.2024

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo    Sustainable Travel Finlandin logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy